Tänään tuli sellainen olo, että syksy on hurahtanut vihdoin kunnolla käyntiin. Taivaalta on tullut vettä pitkin päivää. Itse olen onneksi seurannut säätä turvallisesti kouluni suurten ikkunoiden läpi. Neljännestä kerroksesta on jännää katsella, kun ihmiset yrittävät kipittää mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen vesilammikkoja väistellen. Sateenvarjoja ei ollut juuri kellään - viime päivien normaalia lämpimämmät ja kuivemmat säät ovat ilmeisesti tuudittaneet yhden jos toisenkin siihen uskoon, ettei se syksy ehkä tänä vuonna ala ollenkaan. Tänään hattaransuloiset haaveet kuitenkin vihdoin särkyivät. Syksy 1, suomalaiset 0.
Koulussa itse asiassa istun vieläkin, kuuntelemassa luentoa rikosjournalismista. Aihe on supermielenkiintoinen, mutta aivot alkavat menettää akkunsa tältä päivältä. Edes tauolla ostettu kahvi ei piristänyt. Päässä pyörii tuhat tekemätöntä ja lykättyä asiaa, joihin olisi vihdoin tartuttava, jos koulutehtävistä aion selvitä kunnialla läpi. Tämän viikon aikana olisi ohjelmassa vielä aikakauslehtijutun kirjoittaminen haastatteluineen ja syvällisine tiedonhankintoineen. Ja koska yhden jutun kirjoittamisessa ei tietenkään ole tarpeeksi hommaa, odottaa minua myös ruokatoimittajuutta käsittelevän artikkelin laatiminen. Vinkki: älkää valitko journalismia, jos haluatte opiskelunne olevan leppoisaa ja verkkaista.
Onneksi tiedossa on mukaviakin asioita: kaverin kanssa pitkään puhuttu uimahallireissu toteutuu vihdoin huomenna, jonka jälkeen meidät on kutsuttu Arabiaan syömään poikaystävän taannoisten synttäreiden kunniaksi. Perjantai-ilta on varattu pitkästä aikaa kunnon kreisipippaloinnille keskustan baareissa (vaikka veikkaan, että allekirjoittanut väsähtää jo puolessa välissä juhlintaa). Lauantaina pääsen huokailemaan ja itkemään ihastuksesta serkkuni häihin, joissa olen luvannut myös toimia epävirallisena valokuvaajana. Jännittää.
(Ja koska kalenteri näyttää näin täyttä, ennustan jo, että sunnuntain räpiköin noiden yllämainittujen kouluhommien parissa epätoivon partaalla.)
Liian monta tapahtumaa liian pienessä ajassa. Minä en ole sellainen tyyppi, joka jaksaa mennä ja juosta paikasta toiseen tukka putkella. Tiedättekö, sellainen, jolla on aina kalenteri täynnä opiskelua, töitä, kahvihetkiä kavereiden kanssa ja viikonloputkin kuluvat juhlista toisiin poukkoillessa. Satun tuntemaan tällaisia ihmisiä, enkä ymmärrä miten he sen tekevät. Itseäni uuvuttaa jo pelkkä ajatuskin kahdesta tapahtumasta saman päivän aikana. Etenkin nyt syyspimeällä mieleni tekee lähinnä käpertyä sohvalle peiton, höyryävän teemukin ja hömppäsarjoja täynnä olevan läppärin kanssa. Jos siinä samalla vielä saisi vähän haleja taloutemme toiselta asukilta. Sitä syksyn pitäisi olla: teetä, lämpöä, villasukkia, löhöilyä ja haleja.
Koska olen oikeiden töiden välttelyn mestari, veikkaan, että tänne ilmestyy vielä tämän viikon aikana myös työn alla oleva seuraava blogipostaukseni. Se kertoo itselleni rakkaasta aiheesta, tai oikeastaan se kertoo - no, minusta. You'll see.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti