Löysin kesällä Suomalaisessa kirjakaupassa vieraillessani
täydellisen kirjan. Niin ihanan, että istuin ensimmäistä kertaa kaupan nurkassa
olevaan nojatuoliin ja jäin lukemaan opusta ihan paikan päälle (tämä tosin
johtui myös kirjan suolaisesta hinnasta; en raaskinut (vielä) sitä kotiinkaan
ostaa).
Kirjan nimi oli Muumiopas, tekijä Sirke
Happonen ja sen julkaisi vuonna 2012 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kirja on
ikään kuin opas muumimaailmaan ja se esittelee kaikki Muumikirjoissa esiintyvät
hahmot aakkosjärjestyksessä. Hahmoesittelyitä seuraa kuvaus siitä, millaisia
kyseiset hahmot voisivat olla "meidän maailmassamme" - keitä ovat
maailmamme Nuuskamuikkuset, Hemulit ja Mymmelit? Esittelyiden lopussa on vielä
leikkimielinen neuvo siitä, miten voit muuntautua kyseiseksi hahmoksi.
Ei ole salaisuus, että rakastan muumeja yli
kaiken. Lapsena kulutin vanhoille kunnon VHS-kaseteille nauhoitetut
Muumilaakson tarinat -jaksot loppuun ja nyt vanhempana olen katsellut jaksoja
koneelta - etenkin flunssaisena (muumit ja flunssa kuuluvat yhteen). Vasta
hieman vanhempana tutustuin Tove Janssonin muumikirjoihin, joiden ihania
hahmoja, kieltä, filosofisuutta ja erityisesti Janssonin alkuperäisiä
piirroksia rakastan. Keräilykokoelmaani kuuluu viitisentoista muumimukia ja kuusi
kulhoa, vihkoja ja kalentereita. Syntymäpäivänäni ja jouluisin tiedän jo
etukäteen saavani lahjaksi ainakin jotain muumeihin liittyvää.
Muumilaakson marraskuu -kirjan kooltaan pienin
mutta vaikutukseltaan suurin on - ainakin minulle - homssu nimeltä Tuhto. Tuhto
asuu kirjan alussa hemulin veneessä pressun alla, ja kertoo itselleen tarinoita
kesäisestä Muumilaaksosta. Osatakseen kuvitella paremmin Tuhto päättää lähteä
katsomaan, millaista Muumilaaksossa on.
"Homssu haluaa
kuvitella hyvin, mutta ei aina pysty.
Vaikka ei olisi
pikkuveljiä arjen tasoista muistuttamassa, mielikuvitus on oikullinen
voima.
Hahmoja ja tunnelmia
ei enää muista. Tai sitten kaikki riistäytyy hallitsemattomaksi.
Novellissa Kamala
tarina Homssun keksimät liejukäärmeet, kummitusvaunut
ja elävät sienet
hyökkäävät lopulta hänen kimppuunsa."
Rakastuin homssun mielikuvitukseen ja
taipumukseen viihtyä itsekseen, kuvitella ja kertoa tarinoita vain itseään
varten. Löysin hahmosta paljon samaa kuin itsestäni, ja siksi luinkin Happosen
Muumioppaan homssusivut erityisellä mielenkiinnolla.
Olen ottanut kirjasta lainauksia, joista
pidin, ja jotka sopivat kuvaamaan homssua minussa itsessäni.
"Homssut
uskovat, että maailmaa voi ymmärtää tai ainakin siitä
voi kertoa jännittävän
tai kauniin. Vain he tietävät, miten hauskaa ja pelottavaa
kuvitteleminen on,
miten kokonaisia maailmoja voi syntyä muutamien esineiden tai
sanojen
varaan; millaisia seikkailuja, salaisuuksia ja hajuja piilee metsissä,
rappukäytävissä
ja kellareissa."
Mielikuvitukseni oli lapsena loistava -
kuten lapsilla yleensä on. Piirsin, kirjoitin, tarinoin ja ennen kaikkea
kuvittelin. Kirjoittaminen on edelleen itselleni ominaisin ilmaisumuoto. Olen
kuitenkin tuntenut syyllisyyttä siitä, etten ole viime aikoina kirjoittanut
kuten joskus yläaste- ja lukioaikoina, jolloin kirjoitin runoja ja novelleja
harva se päivä. Olen usein pelännyt, ettei mielikuvitukseni ole enää sitä, mitä
se on joskus ollut. Sittemmin olen tajunnut, että luovuuden ja mielikuvituksen
esteenä on yleensä ainoastaan nimenomaan tämä pelko - pelko siitä, ettei enää
osaa, ettei enää onnistu. Pelko on turhaa. Mielikuvituksessa parasta on se,
että se on jokaisen oma - sitä ei voi kukaan muu arvostella, se ei ole
suoritus, sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa.
"Homssuja
kiehtovat yksittäiset sanat tai sävelmät,
joita he önisevät ja
toistelevat viikkotolkulla."
Elän yksityiskohdista. Sanat - niin suomen-
kuin vieraskielisetkin - kiehtovat. Raapustelen yksittäisiä sanoja ja
lauseenpätkiä vihkojen ja paperien reunoihin, tarkoituksettomasti, ihan vain
siitä ilosta, että olen löytänyt tai keksinyt nuo sanat. Jumitun biisinpätkiin,
runon säkeisiin, yhteen tunteeseen tai tuoksuun. Ihmettelen puusta putoavan
syyslehden värejä ja ääntä, joka kuuluu kun sadepisara iskee vasten ikkunaa.
"Lapsihomssuista
halutaan yleensä varmistaa, että he tiedostavat,
mikä on oikeasti totta
ja mikä keksittyä. Eli sen missä kulkee raja.
Mutta ei sellaista
ole. Sen homssut tajuavat uudelleen viimeistään aikuisina,
jos heihin on
hiukkaakaan homssua jäänyt. Raja toden ja keksityn
välillä on
pelokkaiden aikuisten keksimä turvatoimenpide."
Aikuisuus on pelottavaa. Sitä huomaa koko ajan
pelkäävänsä, että se lapsena itsessä ollut spontaanius, ilo, mielikuvitus ja
luovuus on kadonnut. Arki painaa päälle, todellisuus iskee vasten kasvoja. Ei
olisi muka aikaa tarinoida tai kuvitella, kirjoittaa runoja tai haaveilla
mahdottomista unelmista, koska Aikuisten Asiat odottavat. Opiskelu, huoli
työllistymisestä ja uravalinnasta ovat mielessä, ja vaikka sitä ei haluaisi
edes itselleen myöntää, jonkinlainen suorituspaine on koko ajan läsnä. On pärjättävä,
on pystyttävä, on osattava. Saatava vakituinen työ, maksettava laskut ja
ymmärrettävä jotain veroista ja politiikasta.
Tällaisina Aikuisuuden hetkinä yritän muistaa,
että on okei käpertyä sohvannurkkaan teekupin kanssa ja tuijottaa ulos
ikkunasta pää täynnä mielikuvia ja kaukaisia paikkoja, unelmoida kylistä,
joissa ei ole koskaan käynyt ja ihmisistä, joita ei ole koskaan tavannut.
Haavemaailmassa saa, ja on hyvä välillä rauhoittua.
Jotta en unohtaisi arjen ja aikuiseksi
kasvamisen keskellä itsestäni jotain ominaista, keräsin vielä loppuun neuvoja
siitä, miten homssuksi voi muuntautua. Koska on ok olla homssu.
"Kun olet
turvallisesti yksin, asetu johonkin mukavaan paikkaan
ja anna mennä:
kuvittele, maalaa tai kirjoita, piirrä mieleen,
paperille tai
ruudulle. Piirrä se mitä toivot ja kaipaat, piirrä suuttumus,
kauhu ja pettymys,
piirrä kaikista kaunein ja haavoittuvin, piirrä kimaltava
niitty ja jyhkeä
ukkosrintama, piirrä kaikista pienin ja suurin.
Tee tarkasti."
***
"Opi tunnistamaan
ukkosen haju ja hajut ylipäätään.
Varo niitä, jotka
tuoksuvat pelolle, niin kuin vilijonkat ja hemulit.
Varo yleensäkin
hemuleita, sillä he keksivät sinulle yhtenään jotain pikkupuuhaa."
***
"Kummastelusta
kumpuaa luovuutesi, kykysi nähdä toisin.
Samoin
tylsyydestä. Kun mitään ei tapahdu, alkaa tapahtua.
Mutta
sinun kuvasi ja tarinasi ovat sinun.
Jos
joku kaipaa elämänkatsomuksellisia ohjeita ja
opetustarinoita,
menköön
nuuskamuikkusten luo."
***
Kaikki lainaukset kirjasta Muumiopas, 2012. Tekijä: Sirke Happonen. Julkaisija: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.




